Suomalaisten suhtautuminen alkoholiin on kauniisti sanottuna ongelmainen. Tyypillistä on, että jos otetaan, niin otetaan kunnolla. Syitä liialliseen päihteidenkäyttöön on yhtä monta kuin päihdeongelmaisiakin. Yhteiskunnallisena tekijänä tärkeä syy on vuosien 1919-1932 kieltolain varjo. Alkoholin demonisointi ja haittojen liioitteleminen johtivat tilanteeseen, jossa rikollisuus rehotti ja laittomaksi julistetun oluen korvasi salakuljetettu pirtu.
Päihteet, kuten kaikki mukavat asiat elämässä, muodostuvat ongelmaksi, kun satunnainen käyttö muuttuu riippuvuudeksi ja pienet kerta-annokset kasvavat suurempiin mittasuhteisiin. Nykyisin laittomat päihteet eivät ole tästä mitenkään poikkeus. “Huumeongelman” suurimmaksi syyksi väitän nykyistä kieltolakia. Alkoholin kieltolain tavoin nykyinen lainsäädäntö ajaa mietojen päihteiden käyttäjät kovien aineiden piiriin ja toisaalta leimaa täysin tavallisia ihmisiä rikollisiksi.
Kieroutunut huumepropaganda alkaa jo koulun penkiltä. Lapsille opetetaan, kuinka tietyt päihdeaineet (alkoholi ja nikotiini), ovat alaikäisten käsissä vaarallisia, mutta aikuisena ihminen usein ymmärtää rajansa ja osaa käyttää näitä sallittuja päihteitä kohtuudella. Kannabis sen sijaan niputetaan samaan sarjaan kovien, suonensisäisten myrkkyjen kanssa, eikä mietojen ”huumeiden” kohdalla tunneta sanaa ”kohtuukäyttö”.
Nykyisen kieltolain taustalla ei ole aito huoli ihmisten terveydestä. Syyt ovat poliittisia. Kannanotto nykyistä päihdepolitiikkaa vastaan tulkitaan mediassa kaikkien huumeiden kannattamisena ja niiden käyttöön yllyttämisenä. Tämän sai viimeiseksi kokea Osmo Soininvaara, joka kirjoitti blogissaan aiheesa :
”Nollatoleranssi on hyvää huumepolitiikkaa, jos se toimii kunnolla, mutta jos se ei toimi, se vain pahentaa tilannetta. Kun viranomaiset pitävät amatöörit poissa markkinoilta, kunnon ammattilaisten voitot kasvavat ja huumebisnes kukoistaa vain entistä enemmän. Tämä on nyt kokeiltu liki neljäkymmentä vuotta. Voisi uskoa vähemmälläkin. Ei toimi. ”
Omasta mielestäni on aika lopettaa mietojen päihteiden käytöstä sekä pienten määrien hallussapidosta rankaiseminen. Tämän jälkeen voitaisiin myös aloittaa todellisiin faktoihin perustuva päihdevalistus joka varmasti osaltaan ohjaisi suomalaisia kohti terveempää päihdekulttuuria.
Toivon, että laittomien päihteiden ympärillä leijuva pelko ja paranoia väistyisivät, jotta todellinen keskustelu voitaisiin aloittaa.
http://www.haaste.om.fi/42691.htm
[...] nuorten eduskuntavaaliehdokas Henrik Jaakkola esitti blogissaan hiljattain mietojen huumeiden laillistamista. On mielenkiintoista seurata, mitkä asiat ohitetaan Vihreissä olankohautuksella ja mitkä [...]
Mietojen huumeiden depenalisointi (ei siis laillistaminen) ei ole minulle mikään vaaliteema numero yksi. Ymmärrettävästi tästä nousee kuitenkin meteliä – aihe on suomalaisessa keskustelussa tabu. Tätä negatiivista ilmapiiriä voi kuitenkin käyttää hyväksi leimaamalla poliitikon “vääristä mielipiteistä” sekä “huumemyönteisyydestä”.
Mielipide, jonka kirjoituksessa ilmaisen, ei ole mitenkään harvinainen Vihreissä tai muuallakaan. Kuten blogissa mainitsin, tämä on lähinnä jatkoa Osmo Soininvaaran blogitekstille. Edustan myös kirjoituksessani Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden (ViNO) virallista linjaa:
“Minkään päihteiden käyttämisestä tai pienimuotoisesta hallussapidosta ei kuitenkaan tule rangaista. Rangaistavuus ennaltaehkäisee päihteiden käyttöä marginaalisesti, mutta voi myös estää avun hankkimista. Päihteiden käytön ongelmat liittyvät niiden haitallisiin vaikutuksiin käyttäjille ja rikollisuuskytköksiin. Käytöstä rankaisemalla ei vähennetä näistä kumpaakaan, vaan päinvastoin lisätään syrjäytymisvaaraa ja kavennetaan käyttäjien mahdollisuuksia asioida rikollisten sijaan viranomaisien kanssa. Päihteiden laittoman myynnin, salakuljetuksen ja tuotannon myyntiä varten tulee säilyä rangaistavina.”
http://vino.fi/periaateohjelma#terveys
Hyvää juttua. Kommentoin nyt tähän, kun vaalisivu linkkasi tänne. Mielestäni johdonmukaisempi kanta olisi ajaa kaikkien huumeiden käytön dekriminalisointia, tai ainakin depenaltisointia. Syy tähän esimerkiksi se, että alkoholinkäyttö sallitaan, vaikka se on melkein mittarilla kuin mittarilla “kova” päihde (esimerkkinä eräs tutkimus joka päätynyt tähän johtotulokseen: http://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736%2810%2961462-6/abstract). Tämän kanssa linjassa, sekä oikeudenmukaista olisi, ettei muidenkaan vahvojen päihteiden käytöstä ainaakan rankaistaisi. Lakisäädösten pitäisi perustua järkeen ja faktoihin – täysin oikeudenmukaista lainsäädännöstä on vaikea saada, mutta lakien pitäisi edes matchata keskenään.
Tiedä sitten vaikeuttaisiko lisä-äänestäjien saantia liikaa. Mikäli moista karkoitus-vaikutusta ei lainkaan olisi, suosittelisin vieläkin radikaalimpaa linjaa (esimerkkinä täysin amoralistinen, päihdehaittojen minimointiin pyrkivä brittikansalaisjärjestö Transform Drug Policy: http://www.tdpf.org.uk/).
Kiitos kommentista. Voisi kieltämättä olla johdonmukaista vaatia kaikkien huumausaineiden dekriminalisointia. Omat mielipiteeni perustuvat siihen kehitykseen mikä Euroopassa on yleisesti mietojen päihteiden, kuten kannabiksen, depenalisoinnin suhteen vallinnut. Tässä nyt on taustalla kieltämättä aika “reaalipoliittinen” näkökulma: jo pelkästään kannabiksen käytön, hallussapidon sekä kotikasvatuksen rangaistavuuden poisto on suomalaisessa politiikassa aika radikaali vaatimus, joten keskityn nyt tähän, ehkä jostain näkökulmasta melko vaatimattomaan vaatimukseen.
Mutta joo, en kyllä nyt ota tässä siltikään kantaa kovien päihteiden laillistamisen puolesta edes periaatteessa.