Viimeisessä blogikirjoituksessani en ollut muistanut mainita kokoomuslaisen kansanedustaja Hanna-Leena Hemmingin kommentointia A-Studion keskiviikkoisessa (14.7) lähetyksessä. Ohjelmassa Hemming päivitteli Pride-iskujen “laajaa tuomitsemista” ja totesi homoilla menevän nykyään liian hyvin, Pride-kulkueen keskittyessä “perhelakiin ja näin pois päin”. Hemming kertoi, että homoja kohdellaan etuoikeutetusti. “Kun on homo niin kukaan ei saa sanoa mitään vastaan.” Kokoomuslaisen suussa kulkueeseen hyökänneet natsit alkoivat vaikuttaa jo itse mielenosoittajia oikeutetummilta “mielenilmaukseensa”.
Väkivallantekojen sijaan julkisessa keskustelussa tulisi Hemmingin mukaan keskittyä enemmän esimerkiksi Kokoomuksen puoluekokoukseen iskeneeseen Greenpeaceen. Greenpeacen aktivistit keskeyttivät kesäkuussa kyseisen kokouksen muutamaksi sekunniksi paljastamalla tapahtumaan salakuljettaneensa banderollit. Täysin rauhallisessa, äänettömässä ja väkivallattomassa mielenilmauksessa toimineet aktivistit Hemming tuomitsi terroristeiksi.
Kokoomuslaisen aivopierun koko kauheudessaan voittekin katsoa YouTubesta:
Ja tässä “terroristit”, joita Hemming pitää alle 1-vuotiaan lapsen kaasuttajia vaarallisempina:
Moi. Törmäsin blogiisi, kun katsoin ketä Vihreillä on ehdokkaina vaaleissa ja on pakko kehua: hyvä, että toit tämän meidän televisiottomienkin tietoisuuteen. Huh huh mitä juttua Hemmingiltä! Näin ajattelee kokoomuslainen siis: banderollin näyttäminen puoluekokouksessa on terrorismia, pikkulasten kaasuttaminen on vain pieni tempaus.
Moi! Hyvä että viesti saavutti. Tämä oli kyllä tosiaan aika järkyttävä kommentti, mutta peilaa hyvin Kokoomuksessakin vaikuttavien uuskonservatiivien ajatusmaailmaa.