Uutiset ovat lähiaikoina olleet pääosin masentavaa luettavaa.
Kaksi viikkoa sitten, 3.7, uusnatsit hyökkäsivät seksuaalivähemmistöjen oikeuksia puolustaneen Helsinki Pride-mielenosoituskulkueen kimppuun. Iskussa loukkaantui yli 30 ihmistä, joista nuorin oli alle vuoden vanha lapsi. Muutamaa päivää myöhemmin Helsingin Setan toimiston ikkunat kivitettiin rikki ja oveen maalattiin hakaristi. Natsien kanssa homofobiseen yhteisrintamaan liittyivät kristillisdemokraatit, jotka syyttivät iskusta Suomen ”arvoliberaalia kehitystä”, sekä perussuomalaiset, jotka rinnastivat fasistien väkivallan sekä väkivallattoman kansalaistottelemattomuuden.
Perussuomalaisten kannatus on noussut, ja puoluetta äänestäisi tuoreen kyselyn mukaan hieman yli 10 prosenttia vastanneista. Vihreiden kannatus laski yhdeksään ja puoleen prosenttiyksikköön, eikä vasemmiston syöksylaskulle näy loppua.
Persut ovat iskeneet kultasuoneen. Lama sekä ihmisten turhautuminen itseriittoiseen poliittiseen eliittiin purkautuvat arvojen kovenemisena ja väkivaltana. Herroja kumartelematon oikeistopopulismi on aina ollut suosituinta taloudellisten alamäkien aikaan. Suuret puolueet eivät ole tästä hirveästi huolestuneet. Päinvastoin – perussuomalaisten kannatuksen noustessa ne apinoivat ”maahanmuuttokriittistä” retoriikkaa omiin ohjelmiinsa ja yrittävät parhaansa mukaan kalastella ääniä kyrpiintyneiltä kansalaisilta.
Kaiken tämän keskellä olen kuullut hyvin synkkiä lausahduksia ihmisiltä ympärilläni. Usko Suomeen ja suomalaisiin tuntuu entisestäänkin sukeltaneen. Järjestelmässä, jossa enemmistön mielipide painaa eniten, on pelottavaa nähdä täysin vastakkaisen ideologian nousevan jyrkkään kasvuun. Tämä pelko on ymmärrettävää, mutta siitä huolimatta hyvin vaarallista. Jos vain luotetaan siihen, että ihmiset ottavat vapauden, veljeyden ja tasa-arvon itsestäänselvyyksinä, ei parane ihmetellä äänekkäämpien konservatiivien kerätessä kansansuosiota. Ratkaisun luulisi olevan ilmiselvä: meidän on pidettävä enemmän meteliä!
Kuten tunnetussa tieteiselokuvassa hyvin muotoiltiin: ”Sinä päivänä kun lakkaamme uskomasta demokratiaan, menetämme sen.” Ratkaisu äärioikeiston nujertamiseksi ei ole kansanvallan kaventaminen, vaan sen vahvistaminen. Suvaitsemattomuus kumpuaa turhautumisesta omaan voimattomuuteen. Jos jokaisella kansalaisella olisi hallussaan toimivat demokraattiset työkalut, ja liberaali vasemmisto onnistuisi perustelemaan arvonsa selvästi jokaiselle suomalaiselle, meillä ei olisi mitään pelättävää.
Sitä odotellessa toivon, että fasistien väkivalta ei provosoisi mitään suurempaa sodankäyntiä ääripäiden välillä. Silmä silmästä tekee maailmasta sokean. Me emme ole sokeita, ja voimme yhä auttaa oikeistopopulismista lumoutuneet 10 prosenttia näkemään.
